Kesäkuussa alkavaan kansainväliseen Lahti European Green Capital 2021 –kesäkouluun on ilmoittautunut jo yli 80 korkeakouluopiskelijaa. Ympäristöpääkaupunkivuoden teemojen ympärille rakennetun kokonaisuuden opetussisällöistä vastaavat paikalliset korkeakoulutoimijat.

Kaksi viikkoa kestävän kesäkoulun aikana kestävyysajattelusta kiinnostuneet opiskelijat kuulevat alan tutkimuksesta ja käytännön ratkaisuista sekä tekevät ryhmätöitä. Lahden alueella on runsaasti erilaista ympäristöalan osaamista, minkä ansiosta kaikki sisällöt voidaan toteuttaa paikallisten asiantuntijoiden voimin.

– Koko ohjelma toteutetaan etänä ja senkin takia yhteishengen rakentamiselle ja yhdessä tekemiselle on varattu runsaasti aikaa. Tavoitteena on, että osallistujat voivat fyysisestä etäisyydestä huolimatta kokea olevansa lähellä Lahtea ja sen tiedeyhteisöä, asiantuntija Kaisa Vuorivirta Lahden Yliopistokampukselta kertoo.

Ohjelma on monitieteinen sisältäen luentoja mm. luonnon hyvinvointivaikutuksista, palvelumuotoilusta, kaupungin viheralueista ja kiertotaloudesta. Ryhmätöiden aiheet tulevat suoraan alueen TKI-kentältä, kuten HIUKKA – Hius- ja karvakuitu hiilinieluna -hankkeesta sekä virkistysalueiden esteettömyyttä ja luontolähtöistä yrittäjyyttä edistävästä Go Green Routes –hankkeesta.

Kesäkouluun osallistujat edustavat useita eri kansallisuuksia ja opintotaustoja, minkä järjestäjät kokevat erittäin positiivisena:

– Osallistujille annettiin ennakkotehtäväksi esitellä joku kiertotalouden tai kestävyyteen liittyvä ratkaisu omasta ympäristöstään. Vastausten kirjo vaihteli runsaasti niin alueen kuin aiheenkin suhteen. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia keskusteluita ja näkökulmien vaihtoa, kansainvälisten asioiden koordinaattori Sari Horn LAB-ammattikorkeakoulusta kuvailee.

Lahti European Green Capital 2021 –kesäkoulun järjestävät 7.-18.6.2021 Helsingin yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, LUT-yliopisto ja Lahden Yliopistokampus.

Lisätietoa

kesäkoulun koordinaattorit:

Kaisa Vuorivirta, Lahden Yliopistokampus
kaisa.vuorivirta@lahdenyliopistokampus.fi
+358 50 3160528

Sari Horn, LAB-ammattikorkeakoulu
sari.horn@lut.fi
+358 50 3871900