Lahden yliopistokeskus on mukana lisäämässä ympäristöä suosivia liikkumismuotoja

Useilla lahtelaisilla työpaikoilla mietitään tänä keväänä ja tulevana syksynä kulkemiseen liittyviä valintoja enemmän kuin tavallisesti. Sekä terveyteen, kustannuksiin että ympäristöön liittyvillä perusteluilla kannustetaan henkilöstöä pohtimaan arjen kulkemisvalintoja ja niiden vaikutuksia omaan ja muiden elämään.

– Viisas liikkuminen näkyy hankkeeseen osallistuvilla lahtelaisilla työpaikoilla erityisesti toukokuussa ja syyskuussa kertoo Susanna Vanhamäki ”Kokeile edes kerran – kestävän liikkumisen vaihtoehdot” -hankkeesta. Henkilöstöä herätetään pohtimaan omia valintojaan sekä työ- että vapaa-ajalla. Hanke polkaistiin käyntiin perjantaina 26.4. Pikku-Veskun puistossa järjestetyllä UKK-kävelytestillä. Hankkeeseen osallistuu aktiivisesti noin 350 työntekijää ja laajemmalla viestinnällä tavoitetaan yli 8000 työntekijää ja opiskelijaa.

Johtotason esimerkki tärkeä

 Hankkeessa panostetaan sekä henkilöstön motivointiin että johtotason osaamiseen ja tietämykseen. Johdon kanssa on käyty keskusteluja viisaan liikkumisen mahdollistamisesta työpaikoilla. Keinoja lisätä viisasta liikkumista ovat esimerkiksi työntekijöiden käyttöön järjestetyt lainapyörät, joilla voi hoitaa työasioita kaupungin sisällä työpäivän aikana. Myös turvallinen ja kätevä pyöräpysäköinti, asianmukaiset puku- ja suihkutilat kannustavat pyöräilemään. Joukkoliikenteen käyttöä voi lisätä työpaikan yhteisellä matkakortilla. Viisasta liikkumista on myös ”turhien” matkojen välttäminen, kuten asioiden hoitaminen etäneuvotteluiden kautta. Kaikessa johdon esimerkillinen toiminta on tärkeässä osassa.

Kokeile edes kerran -hanketta rahoittavat Liikennevirasto ja Liikenne- ja viestintäministeriö. Hanke on osa Motivan koordinoimaa kansallista Liikkumisen ohjauksen ohjelmaa.

Hankkeeseen osallistuvat työpaikat:

Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lahden ammattikorkeakoulu/Opiskelija- ja opetusteknologiapalvelut
Salpaus/Hotelli- Ravintola- ja Catering-alat

Lahden kaupunki

Konsernipalvelut
Sivistystoimialan hallinto

Lahden yliopistokeskus, kaikki yksiköt

Lisätietoja: www.lamk.fi/kestava-liikkuminen

Susanna Vanhamäki, projektipäällikkö

susanna.vanhamaki(at)lamk.fi, 050 316 1050