Euroopanlaajuista Tutkijoiden yö-tapahtumaa vietettiin myös Lahdessa viime perjantaina. Tutkimusta tehtiin tutuksi monella tapaa.

Päivällä Niemen kampus täyttyi alakoululaisista. Kaikkiaan 280 lahtelaista koululaista pääsi opettajiensa kanssa tutustumaan tieteen tekoon lasten työpajoissa. Lapset suodattivat pohjavettä ja tutustuivat värien aistimiseen monelta eri kannalta. Maidosta muovia –työpajassa koululaiset saivat tehdä itse keitellä maidosta muovia omiin magneetteihin. Toivotaan että joku osallistujista sai kipinän tutkimiseen ja vaikka ideoita tulevaan ammattiin.

Illalla tapahtuma jatkui FellmanniCampuksella ja ohjelmaa oli niin aikuisille kuin lapsillekin. Aikuisten ohjelmassa elotehokkuusasiantuntija Michael Lettenmeier alusti siitä miten voimme itse vaikutttaa materiaalijalanjälkeemme. Kulutuksemme jalanjäljet ulottuvat ympäri maapalloa ja ovat yhteydessä kriisiin jos toiseenkin. Michaelin johdolla käytiin läpi arkisia asioita joilla on iso vaikutus. Käytämmekö aina omaa autoa vai onko esim. julkinen liikenne tai yhteisautoilu mahdollista? Heitämmekö turhaan ruokaa roskiin ja osaammeko hyödyntää kasvisruokaa? Käytämmekö uusiutuvaa energiaa? Keskustelua heräsi ja alustaja sai erityistä kiitosta positiivisesta suhtautumisestaan asiaan. Paljon voi itse kukin meistä tehdä ja pienillä teoilla voi aloittaa.

Jos asia kiinnostaa voit tutustua lahtelaiseen Tonni lähti-kampanjaan ja vaikkapa laskea itse oman nykyisen materiaalijalanjälkesi  http://www.tonnilahti.fi/

Tapahtuman järjestivät yhdessä Lahden Yliopistokampus ja Lahden ammattikorkeakoulu.  Kiitos kaikille kävijöille, ensi vuonna tavataan taas Tutkijoiden yön merkeissä!