Millaisia ovat tulevaisuuden liiketoiminta, työ, osaaminen ja yrittäjyys? Millaisena faktojen jälkeinen aika näyttäytyy? Suomi100Forum järjestettiin 2.-3.3. Lahdessa Sibeliustalossa.

Neljättä kertaa järjestetyssä Suomi100Forumissa keskusteltiin, millaisessa Suomessa elämme seuraavien 50 vuoden aikana. Keskustelijoina oli niin elinkeinoelämän, korkeakoulujen kuin järjestöjenkin huippunimiä sekä tietysti tulevaisuuden tekijöitä eli korkeakouluopiskelijoita.

 

Faktojen jälkeinen aika 

Helsingin yliopisto oli yksi tapahtuman pääkumppaneista ja tilannehuoneen isännistä. Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson haastoi perjantai-iltapäivän toisessa tilannehuoneessa Suomi100Forumin osallistujia pohtimaan faktojen jälkeistä aikaa – onko hyvä tarina parempi kuin tylsä totuus? Onko luottamus tieteeseen ja tietopohjaiseen asiantuntemukseen tulevaisuudessa Suomen kilpailuvaltti?

Parituntisessa keskustelussa pohdittiin teemaa niin nykytilan näkökulmasta kuin myös tulevaisuuteen katsoen: mitä asialle pitäisi tehdä, jotta asiat olisivat paremmin?

Nykyisyydestä keskusteltaessa esiin nousivat pohdinnat ihmisryhmien välille muodostuvista kuplista. Näitä kuplia pitäisi pyrkiä rikkomaan ja luoda ihmisten välille aitoa dialogia. Tärkeä olisi myös läpinäkyvyyden lisääminen. Ihmisille ei enää riitä, että ”asia on nyt näin” -tyyppinen tieto vaan tarvitaan enemmän asioiden avaamista: ”Näytä perustelut, niin teen itse ratkaisut, onko tieto oikea vai väärä”.

Vaihtoehtoisen tiedon suosiota pohdittiin myös siltä kantilta, että tuntevatko ihmiset, että ”asiakaslupaus” ei ole täyttynyt? On oletettu, että tiedon ja tietämiseen liittyvien instituutioiden avulla maailmasta tulee parempi paikka, ja nyt monen mielestä tuntuu, että näin ei ole käynyt (vaikka siis tarkemmin tarkasteltuna näin onkin). Tässä petraaminen vaatisi ainakin tieteen prosessien ja logiikan avaamista aiempaa tarkemmin.

Entä mikä on tiedon ja arvovalintojen suhde: Jos ajatellaan vaikkapa tasa-arvoa, niin lähtökohdan tasa-arvo voi olla eri asia kuin lopputuloksen tasa-arvo. Mitä painotetaan, on ratkaistava arvovalinnoilla, tieto ei anna suoraan vastausta.

Keskustelijoina Helsingin yliopiston isännöimässä tilannehuoneessa olivat Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson, YLEn uutis- ja ajankohtaistoimituksen päällikkö Atte Jääskeläinen, Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistolta, Lahden lyseon opettaja Reetta Kariola, Toimittaja ja Start-up yrittäjä Iida Tikka, Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, Jyväskylän yliopiston opiskelija Antti Rönkä ja Palveluliiketoiminnan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulusta Ville Paso.

 

Bisnesmaaottelu menossa?

Yksi torstain huippukeskustelu oli Kauppakamarin Suomi vs. Ruotsi – bisnesmaaottelu? Risto E. J. Penttilän johdolla ja Juhana Vartiaisen opponoimana käytiin läpi Suomen ja Ruotsin eroja ja yhtäläisyyksiä sekä sitä miten ne vaikuttavat bisnekseen. Keskustelun perusteella ei tuntunutkaan siltä että ruotsalaiset vain diskuteeraavat ja eivät tee päätöksiä. Vartiaisen mukaan on päinvastoin, Ruotsissa uskalletaan tehdä kipeitäkin päätöksiä Suomea sutjakammin. Pohjoismaiselle yhteistyölle kyllä nähtiin tilausta ja tarvetta, ja puhuttiinpa jopa uudesta Kalmarin unionista. Yhdessä voidaan olla enemmän esim. maailmanlaajuisilla markkinoilla. Yksi ydinkysymys kuitenkin jäi – tunteeko uusi sukupolvi maaottelun hengen vai onko globalisaatio jo yhdistänyt nuoren polven yli Pohjanlahden?

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n keskustelussa pohdittiin laajalla näkökulmalla sitä, miten startup-henki saadaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Muissa tilannehuoneissa pohdittiin mm.
Korvaako tekoäly ihmisälyn?
Lautasmalli vs. Pikachu – kuka ohjaa kansanterveyttä tulevaisuudessa?
Onko perusteollisuus vuonna 2050 Suomen talouden uudistunut veturi?
Onko Suomi aito markkinatalous vuonna 2030?
Onko massatapahtumilla tulevaisuutta?

 

Tapahtuman järjestelyistä vastasi Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Helsingin yliopisto oli yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista ja Lahden Yliopistokampus yksi paikallisista yhteistyökumppaneista.

 

Lisätietoja tapahtumasta: www.suomiforum.fi