Lahtelaisten korkeakoulutoimijoiden yhteinen kesäkoulu Co-design Better Urban Living and Well-being – Planetary Health alkaa taas toukokuussa. Kesäkoulu on tarkoitettu planetaarisen terveyden teemasta kiinnostuneille opiskelijoille. Monialainen ja kansainvälinen kesäkoulu antaa näkemyksen siihen, miten ihmisten terveys ja planeetan terveys liittyvät läheisesti toisiinsa ja mitä voidaan tehdä molempien suojelemiseksi ja parantamiseksi.

Kesäkoulu kokoaa Lahteen touko-kesäkuun vaihteessa n. 80 opiskelijaa, suurin osa on kansainvälisiä opiskelijoita. Keski-Euroopasta tulee muutama isompi ryhmä kumppanikorkeakoulujen opiskelijoita ja opettajia, kesäkoulua hyödyntävät tehokkaasti myös jo Lahdessa opiskelevat kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja vaihto-opiskelijat.

Kesäkoulun sisällön muodostavat alueen yliopistojen ja ammattikorkeakoulun opettajien pitämät luennot. Erasmusvaihdon kautta opettajia saadaan mukaan myös mm. Espanjasta ja Itävallasta.

Opiskelijatiimeille annetaan työn alle hankkeita ja teemoja, jotka ovat juuri nyt Lahden seudulla ajankohtaisia. Tänä kesänä opiskelijat paneutuvat ryhmätöissä mm. muotoilemaan Lahden Tiedepuiston hyvinvointipalveluja, miettimään kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia, pohtimaan alueen kuntien lumovoimaa sekä suunnittelemaan kestäviä kävelyreittejä.

Kaksiviikkoinen kokonaisuus koostuu paitsi luennoista ja ryhmätöistä, myös järjestetyistä ekskursioista ja vapaammasta tutustumisesta Lahden seutuun. Opiskelijat pääsevät kävelylle uuteen terveysmetsään, tutustumaan jätteiden kiertoon Salpakierrossa sekä totta kai saunaan ja kaupunkipicnicille.

Kesäkoulu järjestetään LAB-ammattikorkeakoulun, LUT-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Lahden yliopistokampuksen yhteistyönä. Myös Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat vahvasti mukana toteutuksessa. Kesäkoulua koordinoivat LAB-ammattikorkeakoulu ja Lahden Yliopistokampus.

Lisätietoa ja mm. ilmoittautumislinkki

Kaisa Vuorivirta, kesäkoulun koordinaattori, Lahden Yliopistokampus
kaisa.vuorivirta@lahdenyliopistokampus.fi
050 3160 528

Sari Horn, kesäkoulun koordinaattori, LUT-yliopisto
sari.horn@lut.fi
050 3871 900