Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskus sai lahtelaisen Matti Långin keräämän mineraali- ja kivikokoelman näyttely- ja tiedekasvatuskäyttöön. Pohjoismaiden mittakaavassa huomattavan kokoelman pääpaino on erilaisissa upeissa kvarsikiteissä.

Moni ihastelee kiviä lapsena ja keräilee niitä taskuihinsa, joku jopa kokoelmaksi asti. Useimpien kohdalla ihastelu päättyy iän karttuessa, mutta onpa niitäkin, joiden innostus kivien ja mineraalien monimuotoista ja kiehtovaa maailmaa kohtaan jatkuu läpi elämän. Yksi heistä oli jo edesmennyt lahtelainen Matti Lång, jonka kiviharrastus vei mukanaan jo nuorena. Lahdessa ei ollut ennen 80-lukua aktiivista kiviharrastustoimintaa ja Lång löysikin hengenheimolaisiaan ensin Helsingistä, Suomen jalokiviharrastajien yhdistyksestä. 80-luvun puolivälissä Lång oli mukana perustamassa Lahden Kivikerhoa, joka kokosi yhteen kivistä ja mineraaleista innostuneita lahtelaisia. Suomen ensimmäisen jalokivikaivoksen, Luumäen beryllikaivoksen perustajakolmikkoon Matti Lång lukeutuu myös.

Matti Lång oli monella tapaa poikkeuksellinen kiviharrastaja. Hän keräsi elämänsä aikana suomalaisten kivien ja mineraalien kokoelman, joka on huomattava Suomen, mutta myös pohjoismaiden mittakaavassa. Kokoelman pääpaino on erilaisissa upeissa kvartsikiteissä, joita Lång löysi pohjoisimman Suomen lisäksi esimerkiksi Luumäeltä, Sotkamosta ja Rukalta. Kokoelma esittelee kvartsien rikkaan muotomaailman lisäksi niiden värikirjon lilasta ametistista läpinäkyvään vuorikristalliin ja keltaisesta sitriinistä mustaan morionkvartsiin. Långin laajan kokoelman kautta Suomen kivi- ja mineraalimaailman monipuolisuus ja rikkaus avautuu poikkeuksellisella tavalla. Esillä ovat esimerkiksi maasälvät ja kiilteet monissa muodoissaan, kauniit kalsiitit ja kiehtovat topaasit.

Kivi-lehdessä (Kivi 4, 2012) julkaistussa haastattelussa välittyi Matti Långin toive siitä, että hänen elämäntyönään keräämänsä suomalaisten kivien ja mineraalien kokoelma säilyisi yhtenäisenä hänen jälkeensäkin. Tämä toive toteutui, kun Matin perikunta otti yhteyttä Helsingin yliopiston Päijät-Hämeen LUMA-keskukseen ja tarjosi kokoelmaa näyttely- ja tiedekasvatuskäyttöön. Kokoelma sijoitettiin Niemen yliopistokampukselle Lahden Tiedepuiston tiloihin, missä se on kaikkien kivistä ja mineraaleista kiinnostuneiden ihasteltavissa ja Tiedeluokka SOLUn opetustoiminnan hyödynnettävissä.

Kokoelma on nähtävissä Lahden Tiedepuistossa, Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti.