4 000 euron tunnustuspalkinto myönnetään tuloksellisesta työstä tai uudesta innostavasta ja innovatiivisesta avauksesta, joka tukee lahtelaisen korkeakoulukentän edistämistä vuonna 2020.

Lahden kaupunki järjestää vuosittain Korkeakouluteko-kilpailun. Kilpailun tavoitteena on juhlistaa ja tehdä tunnetuksi lahtelaisen korkeakoulukentän saavutuksia ja onnistumisia ja jakaa tietoa asukkaille siitä, mitä kaikkea hienoa ja mielenkiintoista korkeakoulukentällä Lahdessa tapahtuu.

Korkeakouluteko-kilpailu on käynnissä 22.10.-4.11.2020. Arvoltaan 4 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto myönnetään yhdelle tai useammalle organisaatiolle tai yksittäiselle henkilölle tuloksellisesta työstä tai uudesta innostavasta ja innovatiivisesta avauksesta, joka tukee lahtelaisen korkeakoulukentän edistämistä vuonna 2020.

”Kaupunkimme on Suomen nuorin yliopistokaupunki ja Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Nyt jos koskaan Lahdella on tuhannen taalan paikka tarttua uusiin näistä avautuviin mahdollisuuksiin ja nostattaa kaupungin elinvoimaisuutta, mainetta ja tunnettuutta Suomessa ja kansainvälisesti. Haastan kaikki lahtelaiset korkeakoulut, opiskelijat, yritykset, yhteisöt ja asukkaat kertomaan niistä isoista ja pienistä teoista, jotka ovat tänä vuonna nostaneet lahtelaista korkeakoulutusta kartalle, innostaneet asukkaita opiskelun ja tutkimuksen pariin ja lisänneet korkeakoulujen ja yrityksien välistä yhteistyötä”, kannustaa Lahden kaupungin kehityspäällikkö Henna Eskonsipo-Bradshaw.

Kilpailun voittaja palkitaan Lahden Tiedeviikolla 16.-20.11.2020.

Korkeakouluteko-kilpailu on toteutettu Lahdessa vuodesta 1995 alkaen. Viime vuonna kilpailun voitti Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin REHOME-projekti. Aikaisempina vuosina voittajien joukossa ovat olleet mm. LUT-korkeakoulukonsernin muodostaminen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston toiminnan laajeneminen (2017), Lahden ammattikorkeakoulun kampusradio eli LiMu Radio (2014) sekä Hyvinvointipalveluiden tutkimus- ja kehittämistoiminta Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian Lahden yksikössä (2003).

Lisätietoja vuoden 2020 Korkeakouluteko-kilpailusta

Ehdota vuoden korkeakoulutekoa