LUT-yliopisto suunnittelee simulaatiopohjaisen urheilutiedeyksikön perustamista Liikuntakeskus Pajulahden kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on kehittää liikunta- ja urheilualaa.

LUT-yliopisto ja Liikuntakeskus Pajulahti kehittävät liikunta-alaa digitalisaation, tekniikan ja urheilusimulaation avulla. Yhteistyö on osa Sports Engineering Research Centre Finland (SERCF) -hanketta, jonka tavoitteena on koota yhteen liikunta-, urheilu- ja valmennustoimialan sekä urheiluvälinealan alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.

Hanke kuuluu LUTin monitieteiselle MORE SIM – Modelling reality through simulation -tutkimusalustalle. Alustalla keskitytään kestävää kasvua tuottaviin virtuaalijärjestelmiin, jotka muodostuvat ihmisen, koneen ja ympäristön kokonaisuuksista.

Tutkimusalustan johtaja, professori Aki Mikkolan mukaan sports engineering sopii hyvin teknilliseen yliopistoon.

”Simulaation avulla voidaan nähdä, ovatko esimerkiksi urheilijoiden tietyt liikeradat rasittavuudeltaan kannattavia tai ylipäätään mahdollisia. Tietoa voidaan hyödyntää muun muassa varusteiden kehittämisessä”, Mikkola kertoo.

Aiemmin LUT-yliopistossa on simuloitu muun muassa murtomaahiihtoa sekä tutkittu ihmisen luiden vahvistamisprosessia venymien kannalta.

SERCF-hankkeessa on aikomus luoda liikuntalähtöisten innovaatioiden testausympäristö Lahden Nastolassa sijaitsevaan Liikuntakeskus Pajulahteen sekä yhdistää eri yhteistyöverkostot toimimaan tuloksekkaasti ja systemaattisesti urheilu- ja liikuntavalmennuksen ja välinekehityksen parissa.

Hankkeessa hyödynnetään kansainvälisiä kontakteja yhdessä esimerkiksi TU Delft yliopiston (Alankomaat) sekä SDU Odensen (Tanska) kanssa ja luodaan pohjoismainen tutkijaverkosto aiheen ympärille. Ensimmäiset konkreettiset tutkimus- ja kehittämishankkeet tehtäneen vuoden 2022 aikana.

”LUT-yliopistosta tulee tekninen näkökulma anturointiin ja mittaamiseen sekä ohjelmointi- ja simulaatio-osaaminen, Pajulahdelta liikunnallinen, fyysinen testausympäristö ja alan spesifi osaaminen. LADEC mahdollistaa hankkeen Lahden seudulla, ja näistä komponenteista hanke on mahdollista käynnistää”, Aki Mikkola summaa.

Valmennuskeskuksen johtaja Tero Kuorikoski kommentoi yhteistyön LUTin ja LADECin kanssa olevan Pajulahden kannalta kiinnostava avaus.

”Insinööriosaamisen tuominen mukaan kilpa- ja huippu-urheiluun palvelee kehittyvän keskuksemme tavoitteita ja pitkässä juoksussa tämä kehitystyö voi palvella aivan kaikkia liikunnallisesti aktiivisia ihmisiä. Yhteistyötapamme on kansainvälinen, avoin ja osallistava ja myös muiden aiheesta kiinnostuneiden toimijoiden on mahdollista liittyä tähän kehitystyöhön”, Kuorikoski toteaa.

SERCF-hanke sai yhden vuoden rahoituspäätöksen Päijät-Hämeen maakuntahallitukselta sen kokouksessa 4.10.2021. Rahoituksen myötä hanke käynnistää vuoden 2021 aikana aloitusvaiheen, jossa luodaan nykytilan tieteellinen kartoitus, toimintasuunnitelma sekä hallinnollinen järjestäytyminen ja tarvittavien rekrytointien suunnitelma.

SERCF on osa Lahden Lahti Sports Hub -hankekokonaisuutta, jota koordinoi Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy.

Lisätiedot:

Aki Mikkola, professori, LUT-yliopisto, aki.mikkola@lut.fi p. 040 736 3095
Tero Kuorikoski, Valmennuskeskuksen johtaja, VTJ, 044 775 5200, tero.kuorikoski@pajulahti.com