Nyt voit bongata bussinkyljestä korkeakoulutyöntekijöitä. Yksi heistä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkija Suvi-Jonna Martikainen. Tutustu Suvi-Jonnaan paremmin tässä jutussa.

Olen Suvi-Jonna Martikainen, projektitutkija Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Kerro, mitä kaikkea työhösi kuuluu käytännössä?
Teen tutkimusta työelämän sosiaalisesta kestävyydestä, työn merkityksellisyydestä ja onnellisuudesta organisaatioissa väitöskirjaani varten. Lisäksi työskentelen useissa kehittämishankkeissa erilaisissa rooleissa. Ne oikeastaan toivat minut yliopistoon, tulin kehittämään ja soveltamaan taiteen ja teatterin menetelmiä erilaisten organisaatioiden kehittämiseen ja innovaatioprosesseihin.

Miten pitkään olet työskennellyt ammattikorkeakoulussa/yliopistolla?
Kuutisen vuotta

Milloin tunnet intohimoa työssäsi?
Kun jotkin abstraktit tutkimuskuviot alkavat materialisoitua tekemisen meiningiksi, kun saan tehdä ihmisten kanssa yhteistyötä mielestäni olennaisten aiheiden äärellä, kun ylitän etäisyyksiä ja kohtaan yhteyksiä.

Mikä on ollut tähänastisen urasi huippuhetki?
Yhtä huippua ovat olleet onnistuneet työpajat esimerkiksi sote-sektorin työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa kuin myös kansainvälinen yhteistyö esimerkiksi onnellisuustutkimukseen ja taidelähtöisten tutkimusmenetelmiin liittyen.

Mikä on koulutustaustasi ja mitä töitä olet tehnyt aiemmin?
Olen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja filosofian maisteri, pääaineena yleinen kirjallisuustiede.

Mistä osaamisestasi tunnet olevan eniten hyötyä työssäsi?
Soveltamisosaaminen yhdistää luovuutta, ongelmanratkaisua ja on ollut erittäin hyödyllistä sekä kehittämis- että tutkimustyössä. Siinä on oikeastaan kysymys kuuntelemisesta: että onnistuu kuulemaan esimerkiksi kehittämistarpeita, tutkimusaihioita tai aineistoja ja löytämään tavan vastata niihin yhdistelemällä olemassa olevaa osaamista ja tarpeeseen tulevaa kokeilua. Oppimisen osaaminen on toinen olennaisen tärkeä, – kaikkea ei millään voi, eikä tarvitse osata, mutta aina voi oppia lisää, uudelleen, uutta, tai poisoppia.

Mikä on sinulle työssäsi tärkeintä?
Itsekeskeisesti ajateltuna jatkuva kehittymisen mahdollisuus, astetta isommissa kuvioissa yhteiskunnallinen ote ja (toivottavasti) vaikuttaminen.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen lauseesta: Lahti on korkeakoulukaupunki.
Elämme jännittäviä aikoja…

Miten aamusi alkoi tänään?
Matkustin punaisen bussin yläkerrassa etelä-Lontoosta Covent Gardeniin LSE:n kampukselle ja aloin tehdä valmisteluja huomisia ryhmähaastatteluja varten. (Tätä kirjoittaessa olen tutkimusvierailulla London School of Economics and Political Science:ssä.)

Missä / milloin olet parhaimmillasi?
Ystävien seurassa, rentoutuneena, ilta-aikaan, lämpimässä, hihityttävässä kanssakäymisessä; tai itsekseni ihan tässä ja nyt, hiljaa ja paikallani hengittäen.

Suvi-Jonnan tutkimusteemaan voit tustua vaikkapa viimevuotisen Lahden tiedepäivän abstraktissa.

 

Tutustu myös muihin kampanjakasvoihinm

 

Professori. Heikki Setälä

Liikuntapäällikkö Jarkko Tuominen

TKI-asiantuntija Marja Kiijärvi-Pihkala