Lahden tiedeviikko –verkkotapahtuma järjestetään 16.-20.11.2020. Tapahtuma korvaa tänä vuonna marraskuulle suunnitellun Lahden tiedepäivän. Tiedeviikon tavoitteena on tuoda alueen suurin tiedetapahtuma kaikkien saataville kattavasti ja turvallisesti etäyhteyksin.

Vallitsevasta tilanteesta johtuen Lahden tiedepäivä siirtyy verkkoon ja laajenee viikon mittaiseksi. Samalla tapahtuman nimi vaihtuu Lahden tiedeviikoksi.

Verkkototeutus mahdollistaa paikasta riippumattoman osallistumisen ja tapahtuman pidennetyn keston ansiosta aikataulutuksessa vältetään sessioiden väliset päällekkäisyydet. Mahdollisimman moni tiedeviikon esityksistä pyritään myös tallentamaan tapahtumasivuilla myöhemmin katsottaviksi. Perinteiseen tiedepäivään verrattuna yleisöllä onkin tänä vuonna pääsy moninkertaiseen määrään esityksiä ja sessioita.

Tiedeviikon ohjelma julkaistaan lokakuun alussa. Ohjelman kokoamisessa tavoitteena on muodostaa teemallisesti yhteneväisiä ja kiinnostavia kokonaisuuksia eri päiville.

Päivitettyyn abstraktipyyntöön voi tutustua tästä. Abstraktien deadline on 13.9. Abstraktinsa jo aiemmin lähettäneisiin ollaan yhteydessä eikä heidän tarvitse lähettää uutta abstraktia.

Tapahtuman järjestävät LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden Yliopistokampus ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen kampus.

 

Lisätietoja:

Ilmari Pirkkamaa
ilmari.pirkkamaa@lahdenyliopistokampus.fi
+358 50 465 5468

Ajankohtaiset tiedot tiedeviikon etenemisestä päivittyvät tapahtumasivuille ja someen:

www.lab.fi/tiedepaiva
Twitter
Facebook