Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Lahdesta käsin järjestetään 8.-10.11.2021 kansainvälinen People and Planet – From Theory to Solutions –virtuaalikonferenssi. Monitieteisen ja monialaisen tapahtuman tavoitteena on tunnistaa niitä ratkaisuja, joita tieteellinen tutkimus sekä ihmisen ja maapallon terveyttä edistävät käytännöt voivat tuottaa globaaleihin haasteisiin. 

Konferenssi kokoaa yhteen toimijoita yhteiskunnan eri aloilta ja kansainvälisesti: ympäristö- ja terveysalojen tutkijoita ja asiantuntijoita, päättäjiä ja opiskelijoita. 

– Koronavuoden jälkeen ihmisen ja luonnon välinen suhde on esillä enemmän kuin aiemmin. Ihmisen hyvinvointi on riippuvainen luonnosta, mutta ymmärrämme vielä liian vähän luonnon tarjoamista terveyshyödyistä kokonaisuutena, koko väestön tasolla. People and Planet –konferenssi kattaa pöydän uusimmalla tutkimussisällöllä ja kutsuu kaupunkeja keskustelemaan aiheesta, jonka merkitys kasvaa voimakkaasti, kertoo ympäristöpääkaupungin ohjelmajohtaja Saara Vauramo.

Puheenvuoroista vastaavat suomalaisissa ja ulkomaisissa yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja hankkeissa toimivat huippuasiantuntijat. Niissä käsitellään ilmastonmuutoksen vaikutusta ihmiseen ja terveyteen sekä ihmisen vaikutusta ilmastoon ja ympäristöön. Puhujina mm. akatemiaprofessori Markku Kulmala (Helsingin yliopisto) ja pääsihteeri Liisa Rohweder (WWF Suomi). Tapahtumassa käsitellään myös ajankohtaista COVID-19-pandemiaa. 

Konferenssi toteutetaan virtuaalisesti.

Konferenssin järjestelyistä vastaavat Helsingin yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Lahden kaupunki, Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projekti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Suomen Ympäristökeskus (SYKE), Luonnonvarakeskus (Luke) sekä WWF-Suomi. Se on jatkoa Helsingissä vuonna 2019 järjestetylle ”Planetary Health” -konferenssille, jonka julkilausumassa painotetaan tarvetta nopeisiin toimiin.   

Lisätietoa 

Tapahtumasivu: https://www2.helsinki.fi/en/conferences/people-and-planet/programme  

Marita Parkkonen, marita.parkkonen@helsinki.fi, 044 982 3341 

Minna-Maija Salomaa, minna-maija.salomaa@helsinki.fi, 050 595 8953 

The Helsinki Declaration 2020: Europe that protects.   

A call for urgent action to safeguard our planet and our health in line with the Helsinki Declaration.