Lahden tiedepäivä on alueen suurin ja maksuton vuosittainen tiedetapahtuma. Tänä vuonna tiedepäivä järjestetään 24.11.2022 LAB-ammattikorkeakoulun tiloissa Niemen kampuksella (Mukkulankatu 19, Lahti). Kyseessä on juhlavuosi, sillä tiedepäivä täyttää 20 vuotta.

Lahden tiedepäivä on suunnattu suurelle yleisölle ja sen tarkoituksena on tuoda esille Päijät-Hämeen alueella tai alueesta tehtävän tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja merkitystä alueen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä kiinnostuneet.

Tiedepäivän teemat vuonna 2022 ovat hyvinvointi, ympäristö, elinvoimainen alue ja muotoilusta vetovoimaa. Ohjelma julkaistaan lokakuussa 2022. Se tulee koostumaan eri teemoihin keskittyvistä sessioista ja sekä pääpuheenvuoroista.

Abstraktipyyntö julkaistiin keväällä. Tiedepäivään voi osallistua puhujana lähettämällä abstrakti- tai sessioehdotuksen 16.9. mennessä. Tutustu abstraktipyyntöön ja lomakkeeseen tästä.

Tapahtuman järjestävät LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden Yliopistokampus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen kampus ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä.

Lisätietoa

Tapahtumasivu: https://lab.fi/fi/lahden-tiedepaiva-2022

Kaisa Vuorivirta, Lahden Yliopistokampus
kaisa.vuorivirta@lahdenyliopistokampus.fi, 050 316 0528

Marjo Soini, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
marjo.soini@phhyky.fi, 044 719 5263