Kesäkuun alussa Lahdessa vietettiin kansallisia LUMA-päiviä, joiden aikana juhlistettiin ja palkittiin vuoden LUMA-toimijoita.

Aulikki Laineelle vuoden luma-toimijan palkinto

Kesäkuun alussa Päijät-Hämeen LUMA-keskuks isännöi kansallisia LUMA-päiviä. Päivien aikana palkittiin 10 LUMA-toimijaa, jotka ovat ansiokkaasti kehittäneet ja olleet mukana matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksessa.

Yksi palkituista oli biologian ja maantieteen opettaja Aulikki Laine, joka on mm. vetänyt Päijät-Hämeen alueella Koulutuksesta kouluun kehittämishanketta. Yli kolmesataa oppilasta opettajineen on tehnyt vaihtuvista teemoista projektitöitä yhdessä Aulikin ja luma-aineiden opiskelijoiden kanssa.

Yhdessä olemme enemmän! Vielä kerran, onnea Aulikki!

""

""

Kuvassa professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomen johtaja (vas)., Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja, yliopistolehtori Jarkko Lampiselkä sekä palkittu Aulikki Laine.

Kuvat: Lotta Palomäki