Palmenian koordinoimassa hankkeessa opastetaan nuoria ympäristöön uudella tavalla.

Nuorten hyvinvointia parannetaan uudessa `Polku – Luonnosta potkua työelämään ja hyvinvointia` -hankkeessa. Osana hanketta perustetaan työpajoja, joiden tarkoituksena on tukea alle 25-vuotiaiden elämänhallintaa ja auttaa heitä saaman kiinni työelämästä tai opinnoista.

Hankkeessa tehdään vuoden 2014 aikana paljon. Maaliskuussa käynnistyy nuoriso-, kasvatus- ja sosiaalialan ohjaajille suunnattu Luonnosta potkua ohjaustyöhön -koulutus.

Huhtikuussa alkaa nuorisotoiminta, kun nuorten luonto- ja ympäristöpainotteiset työpajat alkavat. Tavoitteena on, että nuoret saavat tukea työelämävalmiuksien kehittämiseen ja heille kertyy onnis-tumisen kokemuksia.

Nuorten kanssa pilotoidaan uusia tapoja oppia ja opettaa ympäristövastuullisuutta. Nuoret osallistuvat Lahden seudulla toiminnallisiin työpajoihin, joissa he perehtyvät arjen hallintaan ja syventävät ympäristövastuutaan ekotiimityöskentelyssä. Toukokuussa osa nuorista osallistuu Saksan Suhlissa järjestettävälle viikon mittaiselle metsätyöleirille.

Lisäksi hankkeessa tutkitaan luonnon ja ympäristön vaikutusta nuorten hyvinvointiin. Uusia toimintamalleja nuorten aktivoimiseksi etsitään muun muassa syksyllä järjestettävässä tulevaisuusfoorumissa.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia. Osatoteuttajina ovat Lahden seudun ympäristöpalvelut ja Avoin Mieli – Open Mind/Inspis Lahti. Hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto ESR/Hämeen ELY-keskus.

Lisätietoja Palmenian nettisivuilta 
sekä projektipäällikkö Irma Tolonen irma.tolonen(at)helsinki.fi p. 050 595 8978