Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Luontoon oppimaan -koulutuspäivä

29.3.2017 klo 09:00 - 15:00

LAHTI
Koulutuspäivä on suunnattu kaikille ulkona oppimisesta ja opettamisesta kiinnostuneille. Päivän aikana tutustutaan kolmeen Lahden luontokohteeseen bussilla kiertäen

Bussikuljetus lähtee Matkakeskuksesta kello 9:00, paluu kello 15:00.

Luontoon oppimaan -koulutuspäivä Lahdessa 29.3.2017.

Koulutuspäivä on suunnattu lasten ja nuorten ryhmien ohjaajille, opettajille, varhaiskasvattajille, ympäristömummoille ja -vaareille sekä kaikille muille ulkona oppimisesta ja opettamisesta kiinnostuneille. Päivän aikana tutustutaan kolmeen Lahden luontokohteeseen (Pesäkallio, Liipolan metsä ja Linnaistensuo). Luontokohteissa on tarjolla ohjattua tutustumista ulkona oppimisen ja opettamisen harjoitteisiin ja materiaaleihin. Harjoitteet soveltuvat parhaiten peruskoulun alaluokille. Samalla on mahdollisuus verkostoitua ja oppia perusretkeilytaitoja.

Bussikuljetus lähtee Matkakeskuksesta, Rautatienkatu 2, kello 9:00, paluu kello 15:00.

Mukaan omat eväät, tauko nuotion äärellä. Sään mukainen pukeutuminen. Mukaan mahtuu 40 ensin ilmoittautunutta.

Linkki ilmoittautumiseen. Ilmoittautuminen päättyy 22.3.2017.
https://link.webropolsurveys.com/EP/3D74CFCCCB044C58

Päivän järjestelyissä ovat mukana Lahden kaupungin ympäristökehitys (Ympäristökasvatuksen alueellista yhteistyötä Hämeessä -hanke sekä Mun juttu – meidän tulevaisuus –hanke), Päijät-Hämeen LUMA-keskus sekä ryhmä LAMKin opiskelijoita.

Muutokset ohjelmaan mahdollisia.

Tiedot

Päivämäärä:
29.3.2017
Aika:
09:00 - 15:00