Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Lahden tiedepäivä / Lahti Science Day

24.11. klo 09:00 - 17:00

Lahden tiedepäivä on alueen suurin ja maksuton vuosittainen tiedetapahtuma. Tänä vuonna tiedepäivä järjestetään 24.11.2022 LAB-ammattikorkeakoulun tiloissa Niemen kampuksella (Mukkulankatu 19, Lahti). Kyseessä on juhlavuosi, sillä tiedepäivä täyttää 20 vuotta.

Lahden tiedepäivä on suunnattu suurelle yleisölle ja sen tarkoituksena on tuoda esille Päijät-Hämeen alueella tai alueesta tehtävän tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja merkitystä alueen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä kiinnostuneet.

Tiedepäivän teemat vuonna 2022 ovat hyvinvointi, ympäristö, elinvoimainen alue ja muotoilusta vetovoimaa. Ohjelma julkaistaan lokakuussa 2022. Se tulee koostumaan eri teemoihin keskittyvistä sessioista ja sekä pääpuheenvuoroista.

Abstraktipyyntö on julkaistu! Tiedepäivään voi osallistua puhujana lähettämällä abstrakti- tai sessioehdotuksen 16.9. mennessä. Tutustu abstraktipyyntöön ja lomakkeeseen tästä.

Tapahtuman järjestävät LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden Yliopistokampus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen kampus ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä.

Lisätietoa

Tapahtumasivu: https://lab.fi/fi/lahden-tiedepaiva-2022

Kaisa Vuorivirta, Lahden Yliopistokampus
kaisa.vuorivirta@lahdenyliopistokampus.fi, 050 316 0528

Marjo Soini, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
marjo.soini@phhyky.fi, 044 719 5263

Lahti Science Day

Lahti Science Day is the largest free and open annual science event in the region. This year Science Day is celebrating its 20th anniversary. The twentieth Science Day will be held at the Niemi Campus (Mukkulankatu 19, Lahti) on 24th of November 2022.

The event is aimed at the general public. The purpose is to explore a wide spectrum of research and development activities carried out in the Päijät-Häme region, and also to assess how this work promotes business and well-being in the area.

The themes of the Science Day are well-being, environment, vibrant region and appeal from design. The program will be published in October. It will consist of themed sessions and key note speeches.

The Call for Papers is open! Deadline for abstracts is September 16. For more information and abstract submission click here. In addition to individual presentations, it is possible to suggest a whole session for the Science Day.

The event is organised by LAB University of Applied Sciences, Lahti University Campus and Haaga-Helia University of Applied Sciences at Vierumäki Campus, and Päijät-Häme Joint Authority for Health and Wellbeing.

More information

Event page: https://lab.fi/fi/lahden-tiedepaiva-2022

Kaisa Vuorivirta, Lahti University Campus
kaisa.vuorivirta@lahdenyliopistokampus.fi, 050 316 0528

Marjo Soini, Päijät-Häme Joint Authority for Health and Wellbeing
marjo.soini@phhyky.fi, 044 719 5263

 

 

 

Tiedot

Päivämäärä:
24.11.
Aika:
09:00 - 17:00
Kotisivu:
https://lab.fi/fi/lahden-tiedepaiva-2022

Tapahtumapaikka

LAB-ammattikorkeakoulu, Mukkulankatu 19
Mukkulankatu 19
Lahti, 15210
+ Google Map
Kotisivu:
https://www.lab.fi/fi/info/kampukset/lahden-kampus