LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS

Yritysyhteistyö ja yrittäjyyden edistäminen

 

Yliopistoilla on erilaisia rooleja yritysten toiminnan, kilpailukyvyn, kasvun ja kansainvälistymisen kumppaneina. Yhteistyö on usein hankemuotoista. Rahoittajia ovat muun muassa yliopistot, yritykset, kunnat,  EU, Business Finland (entinen Tekes), Suomen Akatemia ja aluerahoittajat.

Yrityksillä voi olla yliopistojen kanssa esimerkiksi

  • pitkäkestoista toiminnan kehittämiskumppanuutta tai yksittäisiä hankkeita
  • yritysten omia tutkimusohjelmia, joihin tarvitaan ulkopuolista osaamista
  • tilaustutkimusta
  • tutkimusten rahoittamista ja tulosten seuraamista
  • seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin osallistumista
  • opinnäytetöiden teettämistä ja työharjoittelupaikkojen tarjoamista, osaajien rekrytointia
  • koulutukseen osallistumista, tilauskoulutusta
  • kansainvälistymistä.

Ks. kohta Palvelut

Yliopistokampus järjestää yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa retkiä Lahteen. Näillä retkillä opiskelijoita Helsingistä ja Lappeenrannasta pääsee tutustumaan lahtelaisiin yrityksiin ja muihin yhteisöihin sekä alueen palvelutarjontaan. Tavoitteena on levittää tietoa mahdollisuuksista työllistyä tai ryhtyä yrittäjäksi, saada tulevaisuuden osaajat ja osaajien tarvitsijat kohtaamaan.

LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS

Niemen kampus, Niemenkatu 73 (B-osa), 15140 Lahti
Tietoportti, Saimaankatu 11, 15140 Lahti
info(at)lahdenyliopistokampus.fi

Yhteystiedot

#lahdenyliopistokampus #UCLahti #unilut #helsinkiuni #tiedelahti #niemikampus

TILAA UUTISKIRJEEMME