Kevään yhteishaun tilastojen perusteella yhä useampi haluaa opiskella Helsingin yliopistossa ja LUT-yliopistossa. Kokonaishakijamäärät olivat selvässä kasvussa molempien yliopistojen osalta.

LUT-yliopiston suomenkielisiin kandiohjelmiin oli jo kolmatta vuotta peräkkäin ennätysmäärä hakijoita, yhteensä 5688. Tämä tarkoittaa 23 prosentin nousua viime vuodesta. Suosituimmat koulutusohjelmat olivat kauppatieteet, tuotantotalous, energiatekniikka ja tietotekniikka.

Helsingin yliopistoon hakeneiden määrä nousi 13 prosenttia viime vuodesta. Kandiohjelmien osalta kasvua oli erityisesti valtiotieteellisen ja humanistisen tiedekunnan koulutusohjelmissa sekä metsätieteissä ja luokanopettajakoulutuksessa. Yhteensä hakijoita HY:n kandiohjelmiin oli 31 193.

Helsingin yliopistoon pyrittiin entistä enemmän myös avoimen väylän kautta. Hakemuksia jätettiin yhteensä 311 kappaletta eli 32 prosenttia enemmän kuin viime haussa.

Lahdessa toimivien korkeakoulujen kiinnostavuus näkyy myös LAB-ammattikorkeakouluun pyrkineiden määrässä. Yhteishaun yli 13 000 hakemusta on enemmän kuin LAB-ammattikorkeakouluksi yhdistyneet Saimia ja LAMK vastaanottivat viime vuonna yhteensä.