Tiedettä Kesään! -leiri Riihimäellä oli täynnä innokkaita tiedeleiriläisiä.

Tiedettä Kesään! – leirillä Riihimäellä

Kesän vaihtuessa syksyyn, on ajatukset mukava kääntää hetkeksi alkukesän leiritunnelmiin. Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjesti yhdessä Riihimäen kaupungin kanssa luma-leirin Peltosaaren koululla kesäkuun alussa. Kaksikymmentä leiriläistä tutustuivat luonnontieteisiin monesta eri näkökulmasta. Leiriohjelma sisälsi biologiaan, kemiaan, fysiikkaan, ohjelmointiin ja tietotekniikkaan liittyviä tehtäviä ja sisältöjä. Päiväkohtaisten tehtävien lisäksi leirillä oli myös koko leirin kestävä projekti (mäkiautot), jossa leiriläiset pääsivät soveltamaan fysiikan lainalaisuuksia ja mielikuvitustaan.

Leiriviikko alkoi tutustumisleikkien merkeissä. Leiriläiset pohtivat leirin yhteisiä sääntöjä sekä omia toiveitaan leirin suhteen. Ensimmäisenä päivänä varsinainen tiedetekeminen aloitettiin tutustumalla fysiikan ilmiöihin kolikkotehtävien avulla, sekä kisaamalla tornien rakentamisessa. Kolikkoaktiviteetit olivat leiriläisistä kiinnostavia. Varsinkin pisaroiden pipetointi kolikon päälle jaksoi koukuttaa monia pidemmäksikin aikaa. Leiriläiset tutustuivat myös ohjelmointiin PH LUMA-keskuksen omistamien Blue bottien avulla. Aluksi botit saivat hieman laimean vastaanoton, mutta innostuessaan rakentamaan labyrintteja leiriläiset uppoutuivat tekemiseen.

Tiistain leiripäivään kuului fysiikan ja kemian ilmiöihin tutustumista. Leiriläiset saivat käyttää luovuuttaan suunnitellessa kananmunalle suojakypärää. Erityisesti munan pudottaminen vesilasiin innosti leiriläisiä ja työtä olisi haluttu toistaa pitkin viikkoa. Päivän aikana tutustuttiin myös katoavaan koeputkeen, kaltevaan tölkkiin ja väriaineen liukenemiseen. Halukkaat leiriläiset saivat tehdä taikataikinaa, jonka leiriläiset saivat viedä kotiin. Taikataikinatyö osoittautui yllättäen erittäin suosituksi. Myös mäkiautoprojekti saatiin alulle.

Keskiviikkona oli vuorossa ötököiden keräystä haaveilla sekä imupyydyksillä läheisestä puistosta.  Matodemo herätti kiinnostusta lapsissa. Sinappijauhe-vesiseoksen avulla houkuteltiin lieroja syvältä maasta kohti pintaa ja koe vangitsi leiriläiset seuraamaan sitä silmät kovina. Myös ilmapallokoe etikan ja ruokasoodan avulla herätti kiinnostusta ja innostusta. Aamupäivällä pyydystettyjä hyönteisiä päästiin tutkimaan luokassa luupeilla. Lehtokotilot olivat varsinkin monista tytöistä kiehtovia ja niiden ympärille keksittiin mielenkiintoisia tarinoita. Yksi ryhmä teki mäkiautostaan etanamobiilin, jossa oli lehtokotiloita kyydissä (ohjaajien tietämättä etanat olivat mäkiautossa koko loppuleirin ajan luokkahuoneessa).

Torstaina tehtiin erityisen sotkevia kokeita ulkona. Slime oli ohjelmassa erityisesti leiriläisten toiveesta. Yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta kaikki saivat aikaan onnistuneita kokeita. Päivän kruunasi vesisota ja supersaippuakuplat. 

""

""

Perjantaina leiriläiset saivat taitella timanttiorigameja ja luoda uusia lintulajeja. Myös mm. pintajännitys tuli tutuksi fysiikkatehtävien muodossa. Iltapäivällä oli vuorossa lintusuunnistus, jossa tarkoituksena oli löytää rajatulta alueelta mahdollisimman nopeasti yhteensä kuusi lintulajitaulua ja tunnistaa, missä puulajissa ne ovat kiinni. Tehtävä osoittautuikin yllättävän haastavaksi ja antaa intoa lajien opiskeluun.

Leiripäiviin sisältyi myös vapaa-aikaa, jolloin sai vapaavalintaisesti mennä ulos, istuttaa kasveja, tehdä erilaisia kokeita tai askarrella.

Koko leirin ajan leiriläiset kirjoittivat leiriblogia, jota voi käydä lukemassa täältä:

https://tiedettakesaanriihimaki2017.wordpress.com/  

Teksti: Mia Toivonen, Josefiina Ruponen & Noora Kivikko

""

""