Lappeenrannan teknillinen yliopisto järjestää kuudennen juhlallisen tohtoripromootionsa 16.6.2017. Promootio on vanha perinne ja yliopistollisen opiskelun juhlava päätös, jossa tohtorit eli promovendit saavat oikeuden käyttää akateemisen arvon merkkejä, tohtorinhattua ja -miekkaa

Lappeenrannan teknillinen yliopisto järjestää kuudennen juhlallisen tohtoripromootionsa 16.6.2017. Promootio on vanha perinne ja yliopistollisen opiskelun juhlava päätös, jossa tohtorit eli promovendit saavat oikeuden käyttää akateemisen arvon merkkejä, tohtorinhattua ja -miekkaa. Promootiojuhlallisuudet koostuvat monesta eri tilaisuudesta ja niihin liittyy tarkoin mm. säädelty pukeutumiskoodi.

Lappeenrannassa promootioon osallistuu 104 väitellyttä tohtoria toukokuun 2012 jälkeen valmistuneista yli 200 tohtorista. Promootioon kutsutuista parikymmentä on suorittanut tohtorin tutkintonsa ja väitellyt tohtoriksi Lahdessa tai Lahdessa työskentelevien professoreiden ohjaamina, ja aika monen väitöskirja on perustunut alueen organisaatioissa tehdystä kehittämis- ja tutkimustyöstä koottuun aineistoon.

Promootio liittää väitelleet osaksi tiedeyhteisön perinnettä ja jatkumoa

LUT Lahden yksikössä työskentelevä tutkija Satu Rinkinen väitteli tohtoriksi Lahdessa joulukuussa 2016. Hänen väitöksensä käsitteli innovaatiopolitikkaa ja alueellista osaamispohjaista uudistumista niihin liittyvän käsitteistön kehittymisen kautta.

Mikä merkitys promootiolla on nuorelle tutkijalle?

Ensinnäkin se on tietysti hieno akateeminen juhla, johon on kiva osallistua. Väitöskirjan tekeminen ja tohtorinväitös on oma henkilökohtainen matka ja saavutus. Ehkä promootio sitten kytkee sen oman saavutuksen ja suorituksen isompaan kuvaan kun siellä ovat mukana ne muutkin tohtorit. Tulen siis samalla osaksi tiedeyhteisön pitkää perinnettä ja jatkumoa.

Mitä odotat promootiolta?

Muuta kuin Jamie Hynemania? Satu naurahtaa. – Se on tietysti virallinen ja juhlallinen tilaisuus, ja siellä noudatetaan tiettyä kaavaa. Odotan kuitenkin hauskaa ja iloista, perinteitä noudattavaa yhteistä tilaisuutta ja tapahtumaa. Kaikki se väitökseen liittyvä mitä varten piti jännittää, on jo takana, joten nyt on aika nauttia, Satu hymyilee.

Promootiossa myös myytinmurtaja mukana

LUT nimeää myös 14 uutta kunniatohtoria tohtoripromootionsa yhteydessä. Kunniatohtori on yliopiston korkein huomionosoitus. Kunniatohtori on arvonimi, jonka yliopisto myöntää kunnianosoituksena erityisen ansioituneelle henkilölle, jonka ei tarvitse olla oppiarvoltaan tohtori. LUT:n uusien kunniatohtoreiden joukossa on tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti ansioituneita vaikuttajia, kuten professoreja, yritysjohtajia. Yksi kunniatohtoreista on amerikkalainen tuotekehittäjä Jamie Hyneman.  

Hyneman on tieteen ja teknologian popularisoija ja yrittäjämäisesti toimiva rohkea uudisraivaaja. Discovery Channel -kanavan Myytinmurtajat-ohjelmaa 14 vuoden ajan luotsannut Hyneman on persoonallisella tyylillään edistänyt merkittävästi tekniikan koulutusalan kiinnostavuutta.  Hänellä on jo useita kunniatohtorin arvoja sekä lukuisia patentteja.

Seuraa promootiota LUT:n Twitterin, Facebookin ja Instagramin kautta

https://twitter.com/UniLUT

https://www.facebook.com/unilut/

https://www.instagram.com/unilut/?hl=en

 

Kuva on Lea Hennalan väitöskaronkasta vuodelta 2011, sen on ottanut Juho Salminen.