OILON


Mahdolliset LUMA yhteistyömuodot:
Koululaisten ja alan opiskelijoiden yritysvierailut, TET- ja
työharjoittelupaikat, kummiyritystoiminta, diplomi- ja opinnäytetöiden
teko. Harjoittelupaikkaa ja päättötöitä voi hakea jättämällä avoimen
hakemuksen nettisivujemme kautta.


Yhteishenkilömme LUMA-toiminnassa:
Henkilöstöpäällikkö Tuija Timonen, tuija.timonen(a)oilon.com

Oilon -konserni on kehittyvä ympäristö- ja energiatekniikan lahtelainen
perheyritys. Valmistamme ja markkinoimme polttimia nestemäisille ja
kaasumaisille polttoaineille muun muassa voimalaitoksiin, teollisuuteen,
ongelmajätteen polttoon, lämpölaitoksiin ja laivoihin. Oilonin
liiketoimintaan kuuluvat vahvasti myös teollisuuden lämpö- ja
kylmäratkaisut sekä erilaiset kiinteistöjen lämmitysratkaisut, kuten
lämpöpumput, polttimet ja aurinkolämpökeräimet. Konsernilla on omia
ulkomaisia myyntikonttoreita viidessä maassa ja lisäksi maailmanlaajuinen
jälleenmyyjäverkosto. Noin 70 milj. liikevaihdostamme suurin osa tulee
ulkomaantoiminnoista. Konsernin palveluksessa on noin 350 henkilöä.

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen yhteistyökumppanina on Lahden
toimipisteemme. Lahdessa työskentelee noin 200 työntekijää.
Oilon -konsernin tuotekehitysosasto sijaitsee pääkonttorilla Lahdessa.
Tuotekehityksessä toimivan henkilöstön osaaminen liittyy keskeisesti
matemaattisluonnontieteellisiin aineisiin.

Lahden toimipisteissämme henkilöstön nimikkeitä ovat mm.
tuotekehitysjohtaja, suunnittelupäällikkö, sähkösuunnittelija,
automaatiosuunnittelija, mekaniikkasuunnittelija, tuotekehitysinsinööri,
tuotekehittäjä, kylmä/LVI-suunnittelija, CFD spesialisti, tekninen
kirjoittaja ja laboratorioinsinööri.

Koulutustaustaltaan tuotannon työntekijöillämme voi olla taustalla
oppisopimus, ammattitutkinto ammattikoulutusta (esim. levyseppä, hitsaaja,
maalari, sähköasentaja, automaatioasentaja). Toimihenkilötehtävissä
koulutustaustana voi olla teknikko, AMK insinööri, diplomi-insinööri,
filosofian maisteri, merkonomi, tradenomi jne.

Lue lisää Oilonista http://www.oilon.com/