TÄMÄ TOIMII!

Ihmeellisiä teknisiä vekottimia koululaisten kilpailussa

Valtakunnallisen Tämä toimii! -teknologiakilpailun Hämeen aluetapahtumassa alakoululaisten suunnittelemat lelut valloittivat Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen maaliskuussa 2015.

Tämä toimii! aluekilpailun edustajaksi finaalikisaan Tampereelle valittiin Mukkulan koulun 5-luokkalaisten tuottama Omituisten otusten huvipuisto, jossa oli tuomariston mielestä nähtävissä mahtavaa yhdistelytaitoa oivaltavasti toteutettuna. Siinä leikki ja pelillisyys elävöittävät kokonaisuutta ja se oli suunniteltu, rakennettu ja kehitetty laajaksi kokonaisuudeksi.

Toiseksi tullut Erstan koulun ryhmä oli kehittänyt hauskan, sympaattisen ja yllättävän eläinhahmon, jossa oli paljon hienoja teknisiä yksityiskohtia. Kolmanneksi valittiin lahtelaisen Harjun koulun MEGA Lauta. Se sai erinomaiset pisteet teknisestä toteutuksesta ja materiaalin luovasta käytöstä. Ryhmä myös esitti esimerkillisisä yhteistyötaitoja ja innostusta.

Koska kilpailutehtävänä toteutettu lelu oli suunnattu koululaisille, saivat osallistujat äänestää suosikkiaan. Voittajaksi osallistujaäänestyksessä tuli Erstan koulun The Penquin, toiselle sijalle Rakokiven koulun Matiaksen mylly ja kolmanneksi Villähteen koulun Haukka-vene.

Koko kilpailun toteutti valtakunnallisesti LUMA-keskus Suomi, marraskuussa 2013 perustettu suomalaisten yliopistojen LUMA-keskusten katto-organisaatio. LUMA-keskus Suomi on myös kilpailun päärahoittaja. Kilpailua koordinoi valtakunnallisesti Tampereen LUMATE-keskus. Hämeen aluekilpailun järjesti Päijät-Hämeen LUMA-keskus. Lue lisää koko kilpailusta.

Loppukilpailussa Tampereella Hämeen edustaja The Penguin pääsi kakkoseksi - Mukkulan joukkue oli leirikoulussa juuri finaalipäivänä.

Katso kuvagalleriana kaikki Lahden tapahtumassa olleet kilpailulelut ja yleiskuvat kivasta koulupäivästä!