09.10.2017

Tiedepäivän 9.11. ohjelma julkistettu

Tiedepäivän 9.11. ohjelma julkistettu
Viidestoista Lahden tiedepäivä – Lahti Science Day järjestetään torstaina 9.11.2017 klo 9–16 FellmanniCampuksella (Kirkkokatu 27).

Päivä alkaa Ilkka Halavan luennolla ”Murrosajan loistavat liiketoimintamahdollisuudet”. Klo 10-15 tarjolla on 13 eri sessiota ja 60 eri esitystä. Päivän päättää paneelikeskustelu ”Esteettiset arvot kaupunkisuunnittelussa”. Päivä on kaikille avoin ja ilmainen eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Katso koko ohjelma Lahden tiedepäivä 2017 täältä

Lahden tiedepäivä on suunnattu suurelle yleisölle ja sen tarkoituksena on tuoda esille Päijät-Hämeen alueella tai alueesta tehtävän tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja merkitystä alueen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tapahtuman järjestävät Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden Yliopistokampus ja HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Vierumäen kampus.