Mitä tarjota Z-sukupolven nuorille?

Lahden Yliopistokampus järjesti seminaarin Mun juttu -hankkeen tuloksista. Pääpuhujana seminaarissa oli Edinburghin yliopistosta Dr. Simon Beames, joka on asiantuntija luonnon käyttämisessä oppimisympäristönä. Hänen toinen lempiaiheensa on Z-sukupolvi. Esityksessään...

Tiedeluokka Solu avattu!

Tiedeluokka sai nimen ja logon juhlallisissa avajaisissa 21.11.2017. Tilaisuudessa LUT lahjoitti saamansa Vuoden korkeakouluteko -palkinnon Päijät-Hämeen LUMA-keskukselle jaettavaksi stipendeinä kevään StarT-tapahtumassa. Virallisissa avajaisissa 21.11. julkistettiin...

Lahden Yliopistokampukselle avataan tiedeluokka

Lahden Yliopistokampukselle Niemeen avataan luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian oppimista edistävä ja tukeva tiedeluokka. Helsingin yliopiston tiloihin on remontoitu laboratorio ja monitoiminen kerhotila, joita hyödynnetään kaikenlaiseen LUMA-toimintaan ja...

Ihania kuvia Tiede 2- kurssista!

Tiede 2 kurssi houkuttelee mukaan ympäristöstä ja kansainvälisyydestä kiinnostuneita lukiolaisia. Kurkista kurssiin kuvian kautta. Kansainvälinen yhteistyökurssi on ohi syksyn 2017 osalta. Käy katsomassa mitä kaikkea mielenkiintoista kurssilla tehtiin niin Lahdessa,...

Kaksi uutta ympäristöalan hanketta alkaa Niemen kampuksella

Helsingin yliopistolla Niemen kampuksella Lahdessa käynnistyy kaksi merkittävää tutkimushanketta lähikuukausina. Levätehdas –hankkeessa vastataan globaaliin haasteeseen ravinnon riittävyydestä, laadusta sekä raaka-aineista levänkasvatuksen avulla. ImmunoGarden –hanke...