Esi- ja alkuopetuksen koulutusta 20 vuotta Lahdessa

Opetusta järjestetään perus- ja aineopinnoissa ja ne toteutetaan monimuotoisesti verkossa ja lähiopetuksena. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on toteuttanut esi- ja alkuopetuksen opintoja Lahdessa vuodesta 1994 lähtien.  20 vuotta kestäneen...

LUT:n opiskelijat jatkojalostivat Metsähallituksen ideoita

Tuotantotalouden DI-tutkintoa Lahdessa opiskelevat saivat innovatiivista innnovaatio-opetusta. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Metsähallitus ovat yhdistäneet voimansa ja kokeilleet käytäntölähtöistä innovointia LUT:n...

Kesälläkin voi opiskella!

Yliopisto-opintoja voi suorittaa kesälläkin. Verkkokurssien lisäksi on tarjolla lähiopetusta, myös Lahdessa. Verkkokursseja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto tarjoaa kesällä 2014  verkko-opintoina esimerkiksi Romolo – Käytännön italiaa verkossa,...

Tutustu uutiskirjeeseen!

Lahden Yliopistokampuksen ensimmäinen uutiskirje lähti kumppaneille. Lahden Yliopistokampus kertoo toiminnastaan nyt myös uutiskirjeen muodossa. Uutiskirje julkaistaan muutaman kerran lukukaudessa. Uutiskirjeet voit lukea täältä. Voit tilata uutiskirjeen etusivulla...