Viisaan liikkumisen kampanja käyntiin

Lahden yliopistokeskus on mukana lisäämässä ympäristöä suosivia liikkumismuotoja Useilla lahtelaisilla työpaikoilla mietitään tänä keväänä ja tulevana syksynä kulkemiseen liittyviä valintoja enemmän kuin tavallisesti. Sekä terveyteen, kustannuksiin että ympäristöön...

Väitöskirjatyötä apurahalla

Kulttuurirahaston apurahoja jaettiin tutkimukseen myös Lahdessa Suomen kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto jakoi runsaasti apurahoja tieteelle ja tutkimukselle Apurahan saajien joukossa oli kymmenkunta Lahden yliopistokeskuksen tutkijaa. Yksi heistä on...

Tieteen uusi kohtaamispaikka

Vastaa kyselyyn Fellmanniaan suunniteltavasta toiminnasta. Oppimiskeskus Fellmannian tiloihin suunnitellaan uudenlaista kohtaamis- ja keskustelupaikkaa. Toiveissa on kahvila, jossa kohtaavat tiede, taide ja tutkimus.Kahvila olisi paikka, jossa voisi kuulla uusinta...